”Lukijani ovat yhtä innoissaan löytämistäni jutuista kuin minäkin”

ida420px

Tamperelainen Ida Hanhiniemi, 21, on yksi Suomen tämän hetken tunnetuimpia muoti- ja lifestyle-bloggaajia. Pirteä Ida tarjoaa asuntoonsa saapuvalle teekammoiselle toimittajalle suuren mukin Punnitse&säästä-kaupan luomuteetä ja kertoo, ettei pahastu, jos koko mukia ei pysty juomaan.

Ida aloitti bloggaamisen vuonna 2007 blogien vasta yleistyessä Suomessa. Hän oli ystävänsä kanssa löytänyt ruotsalaiset muotiblogit ja ajatellut, että tämä on siisti juttu.

–          Bloggaaminen oli silloin tosi yhteisöllistä kun kirjoittajat olivat niin samanhenkisiä. Kaikki bloggaajat tunsivat toisensa ainakin jollain tavalla, sillä koko muotiblogiskene oli vielä niin pieni, Ida kertoo.

Bloggaamisen yleistyttyä yhteisöllisyys on alkanut hiipumaan, sillä kirjoittelijoilla on yhä suurempi kirjo erilaisia kiinnostuksenkohteita.

Indiedaysia ja vertaistukea

Indiedays.com on Suomen ensimmäinen blogiportaali, joka kutsuu kulloinkin pinnalla olevia bloggaajia kirjoittamaan heidän riveihinsä. Tällä hetkellä Indiedaysissä on 27 palkattua bloggaajaa, joista Ida on yksi. Hänen blogissaan vierailee noin 26 000 – 30 000 yksittäistä kävijää kuukaudessa.

Ida pohtii suosionsa kumpuavan erityisesti hänen kirjoitustensa vaihtelevista sisällöistä.

–          En keskity ainoastaan ottamaan kuvia asuistani tai omasta pärstästäni, vaan kerron myös muista puuhistani, esimerkiksi puhtaammasta ruuasta tai uusista hyvistä biiseistä. Asioita on mukava jakaa blogissa, sillä lukijani ovat niin samanhenkisiä ja yhtä innoissaan löytämistäni jutuista kuin minäkin.

Idan mielestä onkin mukavaa saada vertaistukea muilta bloggaajilta.

–          Se on vähän samanlaista kuin googlata, että ”onko kellekään muulle käynyt näin”, hän nauraa.

Pääosin 20-29-vuotiasta koostuva lukijakunta on Idan mielestä ystävällistä ja asiallista.

–          Silloin nuorempana blogiini tuli huomattavasti enemmän negatiivisia kommentteja kuin nykyisin. Joku saattoi tulla kertomaan, että näytän kauhealta jossain kuvassa tai että minulla on ihan hirveät kengät, Ida kertoo.

–          Negatiivisten kommenttien määrä on onneksi vähentynyt viime vuosien aikana; nykyisin näen kaikkien kommentoijien IP-osoitteet ja lukijakuntakin on vanhempaa kuin ennen.

Kuva idan blogista lokakuulta.

Kuva idan blogista lokakuulta.

Alaston totuus bloggaajista

Suomalaisissa blogeissa levinnyt ilmiö ”naked truth” on viime aikoina saanut suuren suosion bloggaajien keskuudessa. Naked truth on erään Indiedaysin bloggaajan aloittama haaste, jossa bloggaajat ottavat itsestään meikittömän ja muokkaamattoman kuvan ja laittavat sen omille sivuilleen. Haasteen tavoitteena on näyttää lukijoille, että myös bloggaajat ovat vain tavallisia ihmisiä kaikkine virheineen. Myös Ida osallistui haasteeseen.

–          Monien blogien kommenteissa on noussut vilkas keskustelu ja jopa riita siitä, että bloggaajat antavat itsestään liian ruusuisen kuvan ja saavat itsensä ja elämänsä näyttämään siltä, että kaikki olisi hyvin ja juuri oikealla tavalla, Ida kertoo.

–          En ymmärrä miksi ottaisin kuvia mustelmastani tai puhkikuluneista farkuistani; en avaa netissä elämääni muutenkaan kokonaisuutena, ja mielestäni visuaalisesti kauniit asiat ovat paljon inspiroivampia kuin likainen tiskivuori tai pyykkikasa, hän pohtii.

Suosio jatkuu tulevaisuudessakin

Idan mukaan bloggaaminen on yhä kasvavassa suosiossa erityisesti loputtomien uusien aihepiirien ja blogien kätevyyden vuoksi.

–          Blogit ovat niin päiväkirjamaisia ja oman kirjoittajansa näköisiä, että niihin on helppo samaistua. Lisäksi aina ei tarvitse ostaa uusinta muoti- tai musiikkilehteä, kun vinkkejä voi saada muiden blogeista; niistä saa paljon nopeammin ajankohtaista ja uutta inspiraatiota kuin lehdistä.

–          Yksi iso syy blogien suosioon on varmasti myös tirkistelyn tarve. Jotkut lukevat blogeja jopa vain ärsyyntyäkseen niistä, hän naurahtaa.

Suuren määrän lukijoita blogiinsa keränneen Idan oma suosio ainakin jatkuu; hänet tunnistetaan silloin tällöin kadulla tai klubeilla.

–          Joskus joku saattaa tulla baarissa kertomaan käyneensä suosittelemassani paikassa syömässä. Jos minut tunnistetaan jossain, niin yleensä tilanteet ovat pelkästään positiivisia. En ole vielä törmännyt stalkkereihin tai muuhun.

–          Kerran joku mies tosin laittoi minulle sähköpostia ja pyysi lähettämään hänelle käyttämäni nahkahanskat hyvää korvausta vastaan, Ida nauraa.

Idan blogiin pääset tutustumaan tästä.

Advertisements

One comment on “”Lukijani ovat yhtä innoissaan löytämistäni jutuista kuin minäkin”

  1. Nimetön sanoo:

    Olipa mielenkiintoinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s